Metsäretki-kirja perheen pienimmille. Nyt uutuutena voit valita kirjaan yksi tai kaksi lasta!
Ihana tarina luontoretkestä, jonka aikana päähenkilöt tapaavat erilaisia metsäneläimiä ja niiden suloisia poikasia. Onko mitään mukavampaa, kuin lähteä jännittävälle metsäretkellä tärkeän aikuisen kanssa?
Metsässä retkiläisiä odottaa muun muassa kettu ja sen vastasyntyneet pennut, pomppiva jänis ja peura, joka rakastaa omenoiden syömistä. Järveltä he löytävät kurnuttavia sammakoita ja pikkuisia nuijapäitä sekä valtavan uroshirven. Maanrajassa he tutkivat kaiken maailman mönkiäisiä. Puiden oksilta he voivat bongata rummuttavan tikan, huhuilevan pöllön ja oravan, joka ei löydä keräämiään tammenterhoja.
Kirja sopii täydellisesti 0–4-vuotiaille. Opettavainen kirja kertoo lapsen tai vaikkapa lapsenlapsen viemisestä metsäretkelle. Kirjassa seikkailee yksi tai kaksi lasta sekä yksi aikuinen. Halutessa muut perheenjäsenet voi lisätä tarinaan sivuhenkilöiksi.
Tässä yksilöidyssä lastenkirjassa lapsi pääsee aktiiviseksi osaksi tarinaa esimerkiksi huhuilemalla kuin pöllö, kurnuttamalla kuin sammakko ja auttamalla oravaa löytämään tammenterhot!
Avtor: Anna Dybdal
Vse podatke prenašamo in shranjujemo šifrirane. Zaposleni pri družbi My Best Book ali zaposleni pri partnerjih družbe My Best Books ne bodo imeli dostopa do vaših podatkov, razen če stopite v stik z nami v zvezi z vašim naročilom. Podatke, ki nam jih posredujete, uporabljamo izključno za obdelavo, izdelavo in pošiljanje vašega naročila. Kadar koli lahko zahtevate vpogled, posodobitve ali izbris svojih podatkov.